keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Marenkinen sitruunapiirakka ( gl & vege)



On tehnyt jo useamman päivän mieli tehdä sitruunapiirakkaa. Ja oikeasti ikinä ennen ole edes maistanut... no jostain tälläinen päähänpisto nyt tuli. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja ensimmäisen yrityksen mokien kautta, tästä toisesta versiosta tuli juuri täydellinen ❤ No okei, huijasin ihan semisti kun laitoin täytteeseen tipan elintarvikeväriä, jotta kontrasti olisi hiukan suurempi. heh. Resepti muokattu tästä Kotilieden ohjeesta.

Kookoskerman tilalla voi hyvin käyttää myös soijavanukasta tai jogurttia. Omalla kohdallani en päässyt käyttämään koko kikhernepurkin lientä, koska osa meni siihen aiempaan feilaukseen. 
Mutta tämäkin määrä riitti vallan mainiosti marenkikerrokseen. Tässä n. puolet liemestä, joten koko liemestä tulee tuplasti enemmän (ai mikä ihana kerros marenkia!). 

Tässä määrät koko liemen hyödyntämiseen: 
n. 1,5 dl kikherneiden lientä, n. 3 dl tomusokeria, 0,5-0,75 tl ksantaania.



Sitruunapiirakka

n. 10 palaa


Pohja:

100g Sunnuntai laktoositon leivontamargariini
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
(aivan ihanaa tulee jos korvaa 1 dl jauhoista kookosjauhoilla)
2 rkl sokeria
2 rkl kylmää vettä


Sitruunatäyte:

1 kpl luomusitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu (n. 0,5dl)
1,5 dl vettä
3/4 dl maizenaa
1 dl sokeria
2 dl kookoskermaa
50g Sunnuntai laktoositon leivontamargariini


Marenki:

3/4 dl aquafabaa (kikherneiden liemi)
1,5 dl tomusokeria
½ tl ksantaania


Valmistus:

1. Nypi keskenää voi, sokeri ja jauhot. 
- Lisää lopuksi vesi ja siirrä jääkaappiin 10 minuutiksi.

2. Suihkuta vuokaspraylla 24cm piirakkavuoka.
- Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

3. Kierrä foliosta suikaleita ja painele kiertämään taikinan reunoja pitkin. 

Näin raunat pysyvät muodossaan paistamisen aikana. 
Voit myös laittaa pohjan päälle leivinpaperia ja painoksi kuivia herneitä tai riisiä, ajavat saman asian.

4. Paista pohjaa uunin keskitasolla 200°C n. 15min.

5. Valmista täyte mittaamalla kattilaan kaikki ainekset margariinia lukuunottamatta.
- Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja sekoittele muutama minuutti kunnes maizena on suurustanut täytteen paksuksi ja tasaiseksi kiisseliksi.

6. Anna täytteen jäähtyä hieman ja lisää sitten joukkoon margariini. 
- Sekoita tasaiseksi ja kaada täyte pohjan päälle (poista foliot pohjan päältä aiemmin).

7. Siivilöi kikherneistä liemi ja vaahdota liemi "kovaksi" vaahdoksi.

Huolehdi että kulho sekä vispilä ovat kuivat ja puhtaat ennen kuin aloitat vaahdottamisen.
Vaahto on valmista kun se pysyy kulhon pohjalla vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin.

8. Lisää joukkoon tomusokeri muutamassa erässä ja laita sekaan lopuksi ksantaani.

Ksantaani tuo vaahtoon lisäjämäkkyyttä ja tekee siitä kauniimmin pursotettavaa. 
Liian suuri määrä taas tekee marenkivaahdosta sitkeää.

9. Lusikoi tai pursota marenki piirakan päälle, ja paista uunin keskitasolla 200°C n. 10min 
kunnes marenki on saanut kauniisti väriä.

10. Anna jäähtyä kunnolla ja nauti ❤


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti